Borta bra men hemma bäst !

 

 

Heii !

Koti-Suomessa on tullut oltua nyt kuukauden verran. Aika menee edelleen yhtä nopeeta, paljon oon tehnyt ja nähnyt. Oon nähnyt rakkaita suomiystäviä, viettänyt kunnon mökki-illan kauniissa Vaasan saaristossa, poiminut metsän marjoja, päässyt kattomaan lätkää, nähnyt ihania sukulaisia, nauttinut lain suoman täysikäisyyden oikeuksista, leiponut tutuissa desimitoissa, vieraillut mummolassa, käynyt piknikillä/koittanut korottaa englannin yo-arvosanaa, käynyt napapiirillä upean ystävän luona, istunut joulupukin kainalossa ja seikkaillut kotikaupungissa tietäen silti minne jokainen tie vie. On tää Suomi vaan ihan ykkönen. Arvostus vuoden aikana totta kai nousi sitä kohtaan huimasti, kaikki kun toimii niin kuin odottaa voi (jopa VR) ja taivas kuinka hyvää onkaan suomiruoka ::)

 

Tuntuu hassulta ajatukselta että about kuukausi sitten olin sekalaisissa tunnelmissa Jfk:llä, jännittyneenä kotimatkan alkamisesta, mutta itkukurkussa jonkin niin upean päättyessä. Host-isäni sanoi että tästä alkaa loppu-elämäni ensimmäinen luku. Olenko sitten siitä samaa mieltä, se on mutkikasta. Ajatukset tulevaisuudesta ovat kuin sekalainen seurakunta. Au pairius jollain tasolla vielä houkuttaa ja Australia, toisaalta en ole sulkenut ovia myös matkaopaskouluun haustakaan mutta sitten se yliopistoelämä ja -opiskelu houkuttaa kunhan alan osaisi päättää. Tuon vuoden jälkeen luulin että pääni päälle syttyisi hehkulamppu symboloimaan tulevaisuuden päätöksen selkenemistä mutta niin ei tapahtunut. Jos joku yhtään mua paremmin tuntee, niin tietää että pienetkin päätökset saa mut pohtimaan asiaa aivan liian kauan. Helpommin sanottu kuin tehty.

Valehtelisin jos väittäisin että en ole ikävöinyt jenkkielämää ollenkaan. Alussa se meni siihen että iltaisin itkin itseni uneen kun muisteli mennyttä vuotta, katselin kuvia ja laitoin ääniviestejä mun tytöille. Luojan kiitos jollakin välähti ja keksi skypen. Sitä on ahkerasti käytetty. Euroviisut Tukholmassa on meidän seuraava tapaamispaikka, se tieto helpottaa valtavasti <3 I MISS YOU !

Paluulento Suomeen meni nappiin kun molemmat lennot laskeutui turvallisesti maankamaralle ja kyllähän siinä parit kyyneleet nousi silmiin kun Helsinki-Vantaalle tömähdettiin. Lentämisestä en silti tykkää yhtään ja siitä johtuen olin hereillä molemmilla lennoilla. New York - Berliini - välillä kysyin että saisinko valkoviiniä kun muutkin ottivat ja lentoemäntä tivasi heti kuinka vanha olin. Kerroin ikäni ja sanoin että jätin taakseni juuri maan jossa en sitä voinut virallisesti juoda vuoteen niin kupillinen kiitos ! Ja tupsahtihan se lasillinen eteen, pari elokuvaa tuli katsottua ja musiikkia kuunneltua. Perillä Helsingissä aivan fiiliksissä kasasin suuret laukkuni kärryyn ja seurasin exit-kylttejä ja siellähän se rakas perhe odotti ja taas itkettiin !

 

Lokakuun alusta alkaen aloitan työt kaupassa, siitä saa kivasti rytmin arkeen ja pääsee palvelemaan asiakkaita, siitä mä tykkään ! Ennen sitä ehdin tehä reissun Kuopion kulmille katsomaan mun pienimpiä serkkuja ja omaa ihanaa, suloista kummipoikaa. En malta odottaa !

Tällaista tällä kertaa, katsotaan kuinka blogin pitämisen kanssa käy, sen näkee sitten :)
Kuulemisiin !

Hello !

I've been home now almost one month. Time is still going by so fast, I have done and seen many things. I've met my dear Finnish friends, spent incredible night at my friends cottage, been in the forest picking berries, seen my lovely relatives, baked without need to change the desiliters to cups, visited my grandmas and grandpa, went to see a hockey game, had a picnic while I tried to get a better grade from English, visited my amazing friend who lives near the Arctic Circle, sat in Santas lap and have been wandering around my home city knowing where every road takes you. I mean Finland is still number one for me. During my year I started to appreciate Finland a lot more than before because everything works as expected and OMG the Finnish food is so good ::)

It so funny that about one month ago I was at Jfk, totally excited about being on my way to home but also so sad that something wonderful is about to come to an end. My host dad told me it would be the first day of the rest of my life. I'm not sure if I agree because it's complicated. Thoughts about my future going around. I still have some passion left to work as an au pair and Australia fascinates me, on the other hand I'm thinking about applying to tourist guide school but then I'd already like to start studies in University. I thought after my year I would have a clear plan which I'll follow but no. If you know what kind of person I'm, then it's obvious that even small decisions are hard. Easier said than done.

I'd lie if I tell that I haven't been missing the life in the states at all. In the beginning I cried myself into sleep when I went through the pics from the year and sent voicemails for my girls. Thank god someone invented Skype because there really has been a need for that. Eurovision Song Contest next year in Stockholm is our meeting point and we are going to do it, that's a huge relief <3 I MISS YOU !

My flight back home was pretty good because we landed safely and while we were about to land to Helsinki-Vantaa airport I cried little. Flying is still not my thing and therefor I was awake the whole time when we were up in the air. On the flight to Berlin I asked from the flight attendant if I can have a glass of wine because every one else got it too and she straight away demanded how old I am. Well I told her my age and also said that I just left behind the country where I wasn't legally old enough to drink so could I please just get a glass of wine. And I got it, after that I watched two movies and listened some music. At my destination, I was so excited to pile up all my luggage in to a cart and then I just followed the exit signs which led to my dear family and oh boy then we cried again !

From the beginning of October I'll be working in a grocery store which gives a little tempo to the daily life and I also get to work with customers, I like it. Before that I'll visit my cousins close to Kuopio. I can't wait to see my godson !

But that's all this time, let's see what's going to happen with my blog then :)
See you later !

                             
                                                                         /nea

 

When I'm gone

Edit: Unohdin postata tämän Berliinissä ja New Yorkissa eli nyt jo siis kotona ! / I forgot to post this in Berlin and New York but now I'm already home !

Terveisiä JFK:ltä ! Greetings from JFK !

Nyt on hyvästelty perhe, kaverit, saari ja city. Ei sitä au pair vuoden alussa voi ymmärtää kuinka vaikeaa on sanoa näkemiin suurkaupungille, josta on tullut iso osa elämää ja jonka katuja osaa kulkea kuin olisi siellä kauemman aikaa jo asunut. Niin upea on New York City, rakastuin siihen ja jään todella kaipaamaan sitä betoniviidakkoa, jonka sydän sykkii ympäri vuorokauden. Staten Islandia eli saarta tulee ikävä, sinne muodostui toinen koti, toinen perhe. Vaikka siellä oli mahdotonta keksiä muuta tekemistä kuin mall ja syöminen niin se oli silti ympäristö jonne pääsi pakoon cityn hälinää ja hektisyyttä.

Entäpä sitten perhe. Keskiviikkona söin viimeisen illallisen heidän kanssaan. Vaihdettiin jäähyväislahjoja, syötiin yllärijäähyväiskakkua, naurettiin ruokapöydässä vuoden kommelluksille ja kyyneleiltä ei vältytty kun oli aika halata viimeiset halit. Sain spesiaalisti vaihtaa Danille pyjamat ja hän halusi katsoa Pipsa possua, joten Pipsa telkkuun ja köllin Danuuzani kanssa viimeistä kertaa sohvalla tuudittaen hänet uneen laulamalla muumien tunnaria. Niin suloista, mun oma pieni rakas <3 Muiden kanssa juttelin, halailin minkä ehdin ja lopulta oli aika sanoa näkemiin hetkeksi. Muodostuin osaksi perhettä, pöydässä oli aina tuoli minulle ja lautanen katettu, hostäiti piti huolen että sain joka päivä mahan täydeltä italialaispainotteista ruokaa. Hostisä piti huolen että pääsin turvallisesti junalta kotiin. Hostlapset pitivät huolen siitä että päiväni täyttyivät erilaisilla aktiviteeteilla ja hymyn hetkillä. Tulee kyllä niin kova ikävä ja ikuisesti kiitollinen heille vuodesta !

Kaverit, ystävät, tukijoukko, sielunsiskot. Miksikä niitä nyt kutsuisi, ihmisiä joiden kanssa jakaa au pairiuden ilot ja surut, huolet ja murheet. Au pair-ystävä pystyy samaistumaan tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kukaan muu siihen ei pysty jos ei au pairina ole ollut. Sen takia au pair-side on niin käsittämättömän vahva ja hyvästien sanominen oli rehellisesti sanottuna hirveämpää kuin kotisuomesta lähtö. Siitä millonka seuraavan kerran nähdään, ei ole harmainta aavistusta. Mutta Italiaan, Ruotsiin, Saksaan ja Itävaltaan on ehdottomasti päästävä tapaamaan saaren tyttöjä ! Eilen eli torstaina syötiin viimeinen illallinen ja oli aika sanoa näkemiin Josielle ja Anastasialle. Tänään aamulla sanoin näkemiin Dayanalle. Sanattomaksi vetää kuinka läheisiksi nuo tytöt muodostuivat. Mutta me vielä nähdään uudestaan, euroviisut ensi vuonna on seuraava etappi ! Niin kova ikävä jo nyt tyttöjä :'(((((

Tein check-innin, laukut sain molemmat sisään ja boarding on puolen tunnin päästä. Elämäni tähän mennessä paras vuosi on takanapäin mutta kaikkeen tulevaan suuntaan suurella hymyllä ja innolla, muistoissani ikuisesti tämä vuosi.

Suomi, nähdään 12h päästä !

Of course in English also. Now I have said see you soon for my hostfamily, friends, island and the city. In the beginning of your year you have no clue how hard it will be to say goodbye for the big city, which became a part of your life. The streets of New York are familiar to me even though I didn't live there for long. New York City is so amazing, I totally fell in love with that city, I'll miss the congrete jungle that never sleeps. Also I'll miss the island, which became like a second home for me. Even if sometimes we had hard time trying to figure out what to do on the island, it was a place where to escape the hectic city.

How about my family. Well on Wednesday I had my last dinner with them, we exchanged gifts, ate farewell cake, laughed at things what happened during my year or what didn't happen and in the end we couldn't avoid the tears when it was time to say goodbye. But before that I got to change Dani into pyjamas and she wanted to watch Peppa the pig from tv and what ended up happening was that she fell asleep into my lap while I was singing the song from Moomies. It was so cute, my own little munchkin <3 With others I talked for a while, tried to hug them as much as possible and then it was time to say goodbye for a while. I really became as part of the family, I had my own chair at the table. My hostmom took care of me by making sure that I wasn't starving and I got to eat delicious Italian food. My hostdad made sure that I got home safe from the train station. My hostkids made my day by making me laugh and smile, just small things that do matter. I'm truly going to miss them and for the rest of my life I'm thankful for them !

Then my friends, soulsisters. You can describe those people in so many words who shared the pros and cons of au pair life with you. Au pair friend always understands your situation, which no one else can do if you haven't been an au pair by yourself. That's why the bond between au pairs is so special and strong. I need to be honest, saying goodbye for my friends was worse than leaving Finland last year. Because no one knows when we will meet next time. But I'm definitely going to visit the island girls in Italy, Sweden, Germany and Austria. Yesterday we had the last dinner with my girls and I said goodbye for Josie and Anastasia. This morning I said goodbye for Dayana. It's unbelievable how close you can become with someone in just 8 months. But we will meet again, next May, Stockholm and ESC is our goal ! I'm already missing my girls a lot :""(

I checked in, got both my bags in without any extra cost even if the other one was 1,5 kilos more and boarding will be in half hour. The best year of my life so far has now came to the end but I can't wait what the future will be bring for me !

Finland, I'll see you in 12h !

Miraculous Miami

Aloha allihuuppa !

Miamin lämmössä on nyt neljän päivän verran soijailtu eli jääkarhun turkista pääsee vähitellen eroon, jipii. Ja pinkki väri on hiuksista lähtenyt, ripset silti pelastaa niin ettei tarvi aamuisin meikata ja jo herätessä näyttää ihan ihmiseltä.

Keskiviikkona kun tänne saavuttiin niin kirjauduttiin hostelliin, SoBe, ja päätettiin kierrellä ympäriinsä, nähä vähän south beachin aluetta. Palmuja on joka puolella, minne vaan katsoo niin tuntee olevansa paratiisissa ! Enivei, kierreltiin ja kaarreltiin, syötiin luottoruokala TGI fridayssa ja kaaduttiin sänkyihin.

Torstaina oli biitsipäivä koko päivä. No ei ihan hela dagen koska muuten olisin punaisempi kuin rapu kattilassa mutta osaltaan mut pelasti se että tein  loistosijoituksen ostamalla Walgreensista aurinkovarjon, kyllä kelpas ! Vesi täällä on toooosi lämmintä, varmaan +27 asteista ja siellä viihtyy paremmin kuin rannalla kuhan vain varoo jellyfishejä. Illemmalla vuokrattiin pyörät kaheks tunniksi ja pyöräiltiin ylemmäs Miami Beachia. Niin hienoja hotelleja löytyy rantaboulevardilta mutta hostelli on köyhän au pairin valinta, as always !

Perjantaina otettiin ja käytiin varaamassa Key West tour paikalliselta tour yhtiöltä ja siitä suoraan otettiin bussi Miamin Downtowniin, pyörittiin Baysiden turrealueella, matkustettiin metromoverilla, käppösteltiin Little Havanan alueella ilman määränpäätä ja syötiin hyvät froyot. Illemmalla käytiin subeilemassa ja ostettiin aamupalat lähi-apoteekista aka ceeveeässästä.

Lauantaina eli tännään, herättiin 6.30 ja jo seittemältä istuttiin kiltisti ulkona ootellen key westin bussia ja noin kasin aikaan saatiin kaikki tourilaiset ahdettua kyytiin. Matkan aikana varattiin sitten se mistä jo aiemmin Nadinen kanssa puhuttiin eli parasailing ! Suomennokseksi kuukkeli kertoo nousuvarjon haha. Asiasta kukkaruukkuun, Key Westin saarelle ajellessa kuljettiin läpi kymmenien pienempien saarien, niin söpöjä taloja ja kalastuskyliä. Paikan päälle kun päästiin niin kirjauduttiin paraseilinkiin, saatiin perusjenkkiohjeet että ottakaa taksi 1,5km pituiselle matkalle, ei sitä jaksa kävellä erkkikään mutta sivuutettiin laiskamadon ohjeet ja käveltiin matka joka ei ollut matka eikä mikään kun katujen ylle kaartui ravintoloiden terassien varjot suojaten paahtavalta auringolta. Välillä pistäydyttiin turre shopeissa, niissä sopivasti viilentyi ja kukkaro keveni ! Päästiin kuitenkin määränpäähän eli Floridan eteläisimpään pisteeseen, Southernmost Pointiin.

Samaa reittiä takaisin, syötiin lounas söpössä panini-kuppilassa ja ennen vesiaktiviteetin alkua pideltiin sadetta ja samalla maisteltiin paikallisten herkkua, key lime pie:tä eli lime-piirakkaa. Suussa suli jokainen pala, aivan sairaan hyvää ! Sadekin loppui juuri kun oli meidäm vuoro liitää taivaan korkeuksissa, se oli siis jotain aivan ylitsepääsemättömän mahtavaa. Pikkupaatilla seilattiin Meksikon lahdelle ja pareina meidät nostettiin ilmaan, varmaan 50m korkeuteen. Sitä sinisen veden määrää ei voi kertoa, nähtiin myös ihkaoikea kilppari yläilmoista, voi toista. Olo oli mitä lintumaisin ja vapain ! Melkein sata kuvaa on muistikortilla mutta kone on kotisaarella, ne siis löytää tänne tiensä myöhemmin. Taivaalla liideltiin noin vartti ja sitten takaisin paattiin kera viiden muun parivaljakon ja kahden liian hyvännäköisen touriliiderin. Heitettiin kivat tipit venepojille ja käppäiltiin bussiin, joka saapui takaisin South Beachille ennen kymmentä. Aivan huikea päivä takana, elämäni top vitoseen lukeutuva !

Huomenna eli sunnuntaina on aikomuksena viettää vielä viimonen rantsupäivä ennen lentokentälle siirtymistä, meidän lentohan lähtee vasta maanantai-aamuna kukonlaulun aikaan eli yö lentokentällä on tiedossa ... Mutta kyllä se siittä, nyt loppuun parikymmentä kuvaa täältä Floridan lämmöstä. Kuulemisiin !

Ps. Pitäkäähän kovaa kiinni Suomessa niistä lämpötiloista ja nauttikaa samalla (:

Nysse on menoo !

Huhhuh ! Parin päivän ajan oon koittanut parhaimpani mukaan survoa vuoden elämää kahteen laukkuun, eikä oo helppoa ei. Itteäkin suurempi roskasäkki tuli täytettyä ja seuraavalle au pairille jätän ison kasan vaatteita sun muita tuotteita.

Eilen söin viimeisen monday dinnerin eli maanantai-illallisen Dayanan kanssa, niin hullua ajatella että tammikuun lopusta alkanut perinne katkeaa eikä maanantait tunnu enään jenkkimaanantailta ... Muutenkin koko päivän on ollut surullinen fiilis, kaikkea näkee, kokee ja tekee viimeistä kertaa. Illalla vietiin hostisän kanssa mun isot laukut ja pari kassia Josielle, jossa tuun viettämään viimeisimpiä öitä ens viikolla. Tällä hetkellä mulla mukana siis vain carry-on ja olkalaukku, sillä pärjää seuraavat 5pv helposti Miamissa (:

Luovutan myös käyttämäni sim-kortin takaisin perheelle joten suominumerosta saa sitten kiinni jos haluaa korottaa summaa puhelinlaskussa. Koitan päivittää elonmerkkejä aina kun wifi on saatavilla. Mutta nyt nukkumaan, huomenna ajoissa aamulla kentälle ja mun travel month voi virallisesti alkaa :D

Kuulemisiin ja terkkuja,
Nea

Kaikki loppuu aikanaan ...

Tätä pienokaista tulee julmin ikävä <3

JA NIIN ON TÄMÄNKIN AU PAIRIN AAMUJA JÄLJELLÄ PYÖREÄ NOLLA !!!!

Siinäpä se nyt sitten oli. Mun au pairin ura. Joka muutti mua ihmisenä, laittoi itsenäistymään, kasvatti, opetti itsestä sekä muista ja elämästä, laittoi mut hoitamaan neljää kullanmurua niinä hyvinä ja huonoina hetkinä, lisäsi kiikkustuolissa kerrottavien tarinoiden listaan sata uutta kertomusta, antoi mahdollisuuden elää unelmakaupungin sykkeessä, heitti omien mukavuusalueiden ulkopuolelle uuteen maahan, rikastutti unohtumattomilla elämyksillä ja seikkailuilla, mahdollisti uudet kansainväliset kaverit joista tuli perheen kaltainen tukiverkko, tarjosi elämän tähän asti parhaimman ja rankimman vuoden.

Ei voi oikeastaan olla muutakuin älyttömän kiitollinen ja kuivata kyyneleet silmäkulmista :'(

12 päivää niin mun jalat kohtaa Suomen maan, apuva !

Vielä siis edessä 5 päivän reissu Miamiin, uujeee. Sitten pari päivää Nycissä ja saarella, sitten ne kaikista vaikeimmat eli hyvästit perheelle ja Dayanalle ja Josielle ....

Kyllä se siitä. Jotenkin.

Lauantaina kun kotiuduttiin lomalta niin junailin suoraan Josien kulmille, syötiin pahaa kanaa KFC:ssä, kierreltiin ja kaarreltiin ties missä kunnes päädyttiin elokuviin 10.45pm ja katottiin trainwreck. Niin hullunhauska, kuvattu New Yorkissa ja meidän saarikin pääsi mukaan, wuhuu ! Movien jälkeen ajettiin Josien miljoonakotiin ja värjättiin hiuksia kello kolme yöllä. Nukuttiin tovi, päästettiin espanjalaisrouvat siivoomaan huushollia ja mutusteltiin pannukakut nassuun. Sen jälkeen tehtiin jotain mitä pelättiin katuvamme heti. Värjättiin latvat pinkillä värillä jonka pitäisi lähteä parissa pesussa pois, pikkuvarpaat ristiin että niin myös käy. Ei siis tarvi pahemmin huolestua mummut ja tädit, tää on vain väliaikaista ! Käytiin myös laitatuttamassa ripset, nyt on ihka ekaa kertaa räpsyt silmissä joten meikistä ei tarvi kantaa huolen häivää. Tuon kaiken jälkeen oli hyvä palata kotiin säästämään rahaa :D ja pakkaamaan !

Kuulemisiin vielä ennen Miamiin lähtöä, ex-au pair kuittaa ja kiittää !

Va Beach

Kohteessa ollaan !

Eilen pyörähti käyntiin viikon mittainen loma hostperheen kanssa, mikä jää viimeiseksi yhteiseksi kokemukseksi mutta on täydellinen loppuhuipennus mun vuodelle. Ei ihan maailman parhainta alkua tämä loma saanut sillä a) istuttiin autossa eilen 10h ruuhkien takia vaikka kuulemman kestää normisti 6h ja b) meidän hotellivarausta ei ollut kirjattu ylös joten yövyttiin eka yö sitten eri hotellissa huomattavasti kauempana :D Mutta nyt on kaikki oikein muy bueno kun ollaan hyvässä hotellissa ja takana upea rantapäivä. Oltiin rannalla noin 2h ja tunnin aalloissa hyppelyn jälkeen mulle todettiin että sä näytät jo punaiselta, hakeudu telttaan suojaan ja käskyä kuunneltuani sain maata/torkkua varjossa tunnin verran ja kuunnella aaltojen huminaa, kyllä kelpasi ! Rannalta raahauduttiin hotellin ulko-uima-altaalle, suihkujen kautta illalliselle italialais-ravintolaan ja sen jälkeen rantakadulle katsastamaan menoa. Vaikka tää on osittain työloma niin nautin jokaisesta hetkestä täysillä. Montako kertaa saan hyppiä mun tyttöjen kanssa aalloissa tai jammailla Devonin kanssa kasikytluvun musiikin tahtiin. Entäpä ihan vain mun uneliaan pienimmän pupusen kanto autosta sänkyyn. En luultavasti ikinä. Sniif.

Oon onnekas, että sain juuri tämän perheen. Heidän myötä on tullut opittua paljon itsestä, muista, elämästä, Amerikasta ja perhe-elämästä. Vaikka he ei se unelmaperhe olekaan, jolla pihalla olisi iso uima-allas, talo kuin linna, au pairin autona kiva Mini, lapsina kaksi kullanmurua ja työajat olisivat kadehdittavat, en silti vaihtaisi heitä mihinkään. Niin paljon kuin vain voikin kiintyä heihin, on se jo tapahtunut. He todella ovat se toinen perheeni, Amerikan perheeni. Suuren kiitollisuuden vallassa sanon heille parin viikon sisään näkemiin, voi sitä kyyneleiden määrää ...

Mutta nyt naatitaan ensin Virginia Beachin lämmöstä, sillä huominen on huomenna. 

Ja se west coast tour osa 2 tulee varmaan ylihuomenna.

Kuulemisiin !

West Coast Tour osa 1

Nyt on vihdoin tänne blogin puolelle aika päivittää meijän huikeeta reissua tuonne toiselle puolelle amerikan tannerta, mikä oli aivan huippu. Ei sanat riitä kuinka monta upeeta ja sanattomaksi vetävää paikkaa me seittemän päivän aikana nähtiin, kurvaa ehdottomasti yhdeksi mun au pair vuoden kohokohdista. Kirjottelen ja lisään kuvia tänne nyt kolmesta ekasta päivästä, koska no meillähän kävi semmonen juttu että oltiin hieman innokkaina kuvaamassa uusissa paikoissa matkavideoita joten kolmen päivän jälkeen oli 8GB:n muistikortti täynnä :D eli toinen puoli on Jennillä ja ideoita otetaan vastaan kuinka saadaan lähetettyä ne ilmatteeks toisillemme netin välityksellä ! Ja saattaapi olla tosi yksityiskohtaista mutta tästä jää myös muisto itelle.

Maanantaina pakkasin aamu kasin ajoissa kaikki kimpsut ja kampsut matkaan ja kävelin, junailin, ferryilin ja metroilin carry-onin ja käsilaukun kans Port Authority bussiterminaaliin, josta mun bussi lähti Bostoniin kympin maissa. Toivoin salaa että supisuomalaisena viereen jäisi tyhjä tila ja saisin nukkua jalat suorina kertynyttä univelkaa pois mutta mitä vielä. Viereen tupsahti espanjalaisisä ja eteen istui ranskalaisperhe, heihei unille siis. Ja ranskalaisille olisin antanut matkan jälkeen viiden tähden turistimerkin, jokaisesta New Yorkin liikennekyltistä he räpsäsivät kuvan ! Bostoniin saavuttiin kolmen aikoihin ja tapasin matkaseuralaisen metrossa, josta lähdettiin suoraan Boston Logan-lentoasemalle. Pienet ilontanssit sai heittää siinä kohtaa kun kaksi lentämistä pelkäävää sai vaihdettua lippunsa vierekkäisiin paikkoihiin, juhuu. Fiilis oli korkeella myös turvatarkastuksen jälkeen kun ymmärrettiin että tästä se lähtee !

Lento kohti Los Angelesia lähti kasin paikkeilla ja melkein koko kuuden tunnin piti istua turvavyö kiinnitettynä sen pirun turbulenssin takia. Perille päästiin paikallista aikaa keskiyöllä, haettiin laukut, soiteltiin hotellilta pick-upia ja ihasteltiin palmun täyteistä maisemaa sekä lämmintä ilmaa. On aina omalla tavallaan eksoottinen fiilis astua koneesta pihalle uuteen kaupunkiin. Noh, kuitenkin kyyti saapui ja mukava miekkonen kuljetti meidät ensin 7/11 kautta hotelliin, joka sijaitsi jossakin downtownissa ja kuului Best Western-ketjuun, ihan ookoo sellainen. Parin tunnin yöunien jälkeen suljettiin taas matkalaukut ja ennen seittemää odoteltiin tulevien matkaseuralaisten kanssa oppaita saapuvaksi. Päästiin/vallattiin bussin takapenkki ja matka kohti Las Vegasia alkoi. 

Ajettiin Californian osavaltiosta Nevadaan ja maisema täyttyi yleensä kaktuksista, vuorista ja asuttamattomasta maaperästä. Pysähdyttiin Fashion Outleteilla Nevadan puolella ja asteita siellä oli reippaasti yli 35. Bussissa köröteltiin kokonaisuudessaan jtn 6 tuntia ja iltapäivällä saavuttiin Las Vegasiin. Se on kyllä kaupunki keskellä ei mitään, mutta aivan uskomaton sellainen. Yövyttiin Stratosphere-nimisessä casino-hotellissa ja iltakuudelta osallistuttiin Las Vegas night tourille. Tourin oppaana toimi asiansa osaava mies, jota me kutsuttiin valopääksi johtuen siitä että hän johti joukkua valokepillä lipun sijaan, liput on kuulemma ihan old school meininkiä. Jos Vegas sai haukkomaan henkeä jo päivän valossa, niin kaikki oli kaksin kauniimpaa iltavalaistuksessa. Käveltiin neljän casinon läpi, nähtiin tulishow The Miragen edustalla, käveltiin ympäri city hallia, jossa katto oli kuin oikea taivas ja nähtiin upea dowtown sekä krhm aivan ylihyvän näkösiä miehiä. Nyt kuvat puhukoon puolestaan !

Meidän hotelli

Luxorin sisällä

Luxor ulkoa

New York, New York

Excalibur, kaikkien prinsessojen unelma !

Hotellille tultiin ennen puolta yötä mutta nopeasti nukahdettiin sillä aamulla odotti taas aikainen aamuherätys. Keskiviikkona kello viisi nollanolla starttasi bussi kohti Grand Canyonia ja me köyhinä au pairena valittiin halvempi reitti, eli south rim. Sinne matka kesti melkein viisi tuntia, itse Canyonia kuvailtiin tunnin verran, käytiin mäkkärissä lounaalla ja ajettiin sama matka takaisin. Mutta se näkymä mikä sieltä avautui, oli jotain aivan uskomattoman kaunista ! Ja hei, me käytettiin se aika super tehokkaasti eli kuvia turisteista löyty kameran rullalta enemmän kuin laki sallii, tännekin niitä pari piti laittaa todisteena siitä että siellä myö ollaan oltu ...

Ennen Arizonan osavaltion jättämistä käytiin vielä katsastamassa Hoover Dam, joka on pato Coloradojoessa. Tuo joki on kuulemma elintärkeä Kalifornian ja Nevadan ihmisille ! Ja asteita sielläkin lähemmäks +37, käveltiin pihalla varmaan pari kymmentä minuuttia ja onnistuin vähän polttamaan olkapäitäni, oi aurinko ... 

Hoover Damilta ajettiin suoraan hotellille ja päätettiin omatoimisesti lähteä metsästämään Las Vegas-kylttiä. Pienen sähellyksen jälkeen saatiin ilmainen bussikyyti kyltille ja kyltin edessä oli parin kymmenen metrin jono ja me liityttiin häntäpäähän. Oli sekin niin hieno ja must see jos Vegasiin asti pääsee. Nähtiin kaksi hääparia kuvaajajoukkoineen, oikein Vegasin tuntua ! Kyltin jälkeen käveltiin Panda Expressiin ja Las Vegas Boulevardia pitkin käveltiin pitkän matkaa vain kuvaten ja ihastellen, joka puolella oli niin kaunista ja puhdasta.

Napattiin yksi viimeisimmistä busseista takaisin hotelliin ja aamupala haettiin lähimmästä Walgreensista. Hotellilla heitettiin laukut huoneeseen ja casinojen läpi suunnattiin itse torniin, jonne hotellin asiakkaina päästiin ilmaiseksi. Näkymät oli aika upeat jälleen kerran.

Ja siihen loppuvatkin mun kuvat mutta tarinaa en vielä lopeta.

Torstai-aamuna saatiin nukkua hieman myöhempään, bussi lähti vasta 6.30. Pysähdyttiin Ethel M. suklaatehtaassa ja kateltiin kaktuksia siinä lähistöllä. Seuraava pysäkki oli kiinalainen buffet-paikka mutta epäkiinalaisina mentiin Paneraan aamupalalle. Tuntien bussissa istumisen jälkeen päästiin tsekkaamaan Tanger Outlets, eli outlet mall, joka oli aika pieni mutta jotain kivaa sieltäkin lähti mukaan. Sieltä ajettiin suoraan takaisin Los Angelesiin ja hotelliin, joka oli edellisen yön majapaikkaan verrattuna aivan hirveä. Ja alue samoten. Siellä ei paljon tarvinnut kuvailla ja nyt odottelenkin Jenniltä lisää kuvia niin stoori saa jatkua.

Meidän tour oli siis taketours:n kautta otettu halpamatka ja tiedossa oli että se on puoliksi englantilainen ja puoliksi kiinalainen. Faktahan oli se että meitä bussissa oli 54, neljä muuta mun ja Jennin lisäksi oli eurooppalaisia, muut sitten kiinalaisia. Ohjeet ja kaikki tarkemmat infot oli aina ensin kiinaksi, sitten englanniksi. Meistä pidettiin tosi hyvin huolta mutta ajoittain oltiin joukon ulkopuoliset luonnollisesti. Järki olisi mennyt jos yksin tuolla olisi ollut mutta onneksi suomiläppä pelasti, sai nauraa kyyneleet silmissä ja pidettiin tunnelmaa korkealla. Ajoittain iski epätoivo kun dinner piti löytää paikasta, jossa näki vain kiinalaisia kirjaimia. Mutta nautittiin joka hetkestä ja Las Vegas oli tuohon asti vienyt sydämen täysin !
Mutta matka jatkuu ...

To be continued ...

Ihan favoriitti kuva, blondit Canyonilla <3